Pages

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

ADHD iski kovaa ja korkeelta

Hihii 8D

Onneks toi edelline pälätys ei kauaa pysynyt totena. Pakkomielteisen matelun ja lievän perseennuolennan ansiosta sain paikan Johiksen ja Bernin pöydästä. Voi että kun on mukavia ihmisiä <3 Nojoo. Multa lähti lievästi sanottuna hallusta tää koko homma niitten myytävien kanssa. Enhän miä pelkkiin printteihin ja tauluihin jaksanut tyytyä, vaan rupesin kiskomaan oikeen kunnon urakan. Rupesin tekemään ihan helvetin isoa kasaa postikorttiprinttejä/kirjanmerkkejä XD ja kaikenlisäksi innostuin vielä ompelemaan pehmoleluja! Tää on ihan hullua ku teen montaa asiaa yhtä aikaa. Ja eipä paljoa helpota sekään, että rupesin suunnittelemaan jo ens vuoden cosseja. Jos kaikki menee hyvin, niin siitä pitäs tulla onnistunu cossi 8DD Muttei siitä enempää, vasta sitten ku son ajankohtasta.

Huomenna kangaskauppaan jee <3 Ees jotai muuta tekemistä ku koneel ja telkkarin ääres istumista XD Tosin menoja alkaa olee jo kohta nii paljo etten taaskaan taho muistaa kaikkea. Luojan kiitos iski tää helleaaltokin, ettei ainakaan palella tarvii. Ja sain noi piilaritki nyt himaan. Hirveet traumat jäi niitten kokeilusta, että aikamoinen haaste tehä sama himassa. Noh, toivottavasti en mee sokeeksi.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Eiku lisää vaan

o_____o... mä en oikeesti usko tätä meitin tuuria.

Lueskelin DA.ssa ihmisten journaleita ja huomasin sitten siellä yhen suomalaisen kirjottaneen, että oli juuri menossa kattomaan Animeconin sivuilta josko menis varaamaan taidekujan pöytää ja kappas, nehän on kaikki jo menny! Siis ei hemmetti, minä kävin jotain viikko sitten kattomassa, eikä siellä ollu edes ilmotusta asiasta ja nyt on jo kaikki paikat menny. Siis ihan uskomatonta. Nyt vituttaa ja pahasti, kun ehin sitä kamaa sinne tekemään aika lailla. Ja muutenkin oisin nii halunnu päästä myymään D: no, sinne meni sekin suunnitelma. Ja seuraavat conit sitte ensvuoden puolella, jes. Pistin yhelle kaverille kyllä postia asiasta, josko hän sitten ois varannu. Yritän ruinata tutuilta, josko ois varanneet ja päästäis viel yhen messiin XD Mä oon ollu niin innoissani siitä koko hommasta jo tän vuoden alusta nii en kyllä tyydy pelkkään wannabe cossailuun. Ja vielä vähemmän odottamaan ensvuotta... no, ei ainakaan tarvi hiki hatussa pakertaa kaman kanssa. Tai sitten vaan väännän ne kunnialla loppuun ja myyn sitten joskus 100 vuoden päästä 20 sentillä. ... Oli se kyl arvattavaa et jotain menee pieleen. Ois pitäny tuijottaa niit sivuja 24/7.. Hyvähän se jälkikäteen on höpistä. v_______v

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Pää räjähtää kohta...

Oikeesti.. Nyt ei naurata yhtään :(

Just kun sain energiaa alottaan tekemään jotain hyödyllistä se ei olekaan mahollista. En pysty päivittämään sivuja, sillä hostin file manager ei jostain syystä toimi, enkä osaa asialle tehdä mitään. Ja nyt piirtopöytäkin sekosi, poistin sen koneelta ja kappas, asennus cd onkin sitten jossain hevon kuusessa. Kaiken kukkuraksi olen kipeänä, jee. Oltiin eilen juhannusta viettämässä Korkeesaaressa ja mainitsin että kuitenkin tulen kipeeksi. Olen oikeesti joku selvänäkijä. Nyt pitää rauhottua pelaamalla zOMGia ja toivoa, että ongelmat ratkeaa sillä välin.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Silmien iloksi

Tänään meikäläisen kärsivällisyyttä kyllä syötiin paljon ja pahasti. Kävin tänään silmäoptikolla hankkimassa piilareita. Meni 3 tuntia, josta 2 meni linssien kokeiluun. Se jos mikä on hirveetä! XD Miten ihmeessä mä saan niitä päähän sitte ku ei oo optikkoo apuna. Mulla meni jotain 30-45min saada oikeeseen silmään sitä linssia ja jopa 1,5h vasempaan. Voi sitä tahtojen taistoa. Piti yrittää olla silmärefleksejä nopeempi. Nyt kyllä pitää piilareita hankkiville nostaa hattua. Ja tosi outoa nähä ilman laseja. Siihen vois tottua. Vähänkö se naureskeli sille kun minul on luonnostaan tummanruskeet silmät ja haluan vihreet/harmaat silmät, mitä sit yleisin väri piilareille mitä silt on tilattu oli ruskeet. Joo, sitä on tullu kuultua kuinka pitäs ihailla ruskeita silmiä XD ei kiitos, oon kestäny niitä jo kohta 17 vuotta \o/

Keksittiin kaverin kanssa hyvä sekunda läppä cossi Animeconiin. Toivottavasti meikäläiset päästetään junaan tai ees sinne sisälle XDD Koska esmes minä pistän limet bokserit ja toissa vappuna ostetun tiimari laatua olevan wannabe silinterin. Varmaan paras asu ever. No näkee sitten. Vois pistää sen kuvan tähän. Ja mielikuvaa avittaen, noi bokserit on limenvihreet sinisillä tähdillä ja valkosilla dance teksteillä XD Paina kuvaa nii tulloo isona!




sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Desu-nee

Aika tyhmää fiilistellä tälleen melkein viikon jälkikäteen... mut ei sille voi mitään että kaveri laiskottelee kuvien lataamisen kanssa.

Nosiis. ARGH. Viimeviikon Desucon oli paras viikonloppu koko elämäni aikana. Herranjumala kuinka rakastuinkaan koko tapahtumaan! Ihan itketti lähteä sieltä. Mahtavaa, mahtavaa, ei sitä muuta oikeen pysty sanomaan *__* Luojan kiitos kävi niin hyvä tuuri, että cossiasu tuli edeltävänä torstaina. Pääsin cossaamaan ja jopa 2 ihmistä halusi ottaa kuvan. Virnistelin ilosena varmaan koko päivän senkin takia jo. Oikeesti. En kuitenkaa rupee tässä purkamaan ihan kaikkea kokemuksia, sillä siitä tulisi varmaan yli näytöllinen tekstiä, kuka sellasta jaksaa lukea. Piti kyllä kuvia laittaa, mutta itsestäni otetut on kaverilla, sei niitä jaksa ladata. Ja ne mitä ite otin on...noh...salaa otettuja, etten tohdi niitäkään julkasta XD Ehkä sitten ruinaan Animeconissa jotakuta ottamaan ja lähettämään meikäläiselle. Ja ruinaan ite posetuksia. Nyt jäi 4 ihan sairaan hyvää cossaajaa kuvaamatta kun oltiin pelkureita. Saatiin vielä oikeen hyvät inside läpät kun siellä oli 2 hyvää bliitsi cossaajaa, Byakuya ja Ichigo. Väännettiin kunnon paritukset, sillä kahestaanhan ne pyöri. Joo, ei siitä sen enempää. Jos saan ruinattua kaverin lataamaan ne kuvat niin pitää kai tunkasta edes yksi, ettei ihan pelkkää tekstiä tämä ..vuodatus.. sisällä. Heh.

Toinen asia koskeekin sitten meikäläisen nettisivustoa. Sain viimeinkin kaikki koodit siirrettyä pois Geolta. Ärhh, se kyllä meni tiukalle. Laiskottaa ihan perkeleesti se koodaus, vielä enemmän piirtäminen. Emmiä jaksa tehä mitään. Kun tuo nimi vaihtuu, niin on ihan pakko tehä uusi leiska. Ja hirveä perfektionisti sisälläni taas huutaa, ettei ihan helpolla siitäkään hommasta pidä luistaa. Taas rupesin vääntämään jotain ihme monimutkasta söherrystä. Noh, toivotaan ettei se ihan epäonnistu. Mutta jes, olen saanut intoa jatkaa uutta sarjisprojektiani! Huimat 9 sivua jo luonnostettuna/valmiina. Yleensä kaikki sarjisprojektit lössähtää siihen 6-7 sivuun, ellei alemmas. Olen hyvä kadottamaan inspan sarjakuviin, koska teen niitä niin kamalan hitaalla tahdilla. Hyvä kun yksittäisiä saa valmiiksi. Muutenkaan en ole kovin sinut piirtotyylini kanssa nykyään, niin sekin vaikeuttaa asioita. Ja nyt kun ihmisten piirto tuntuu inspaavan enemmän. Ärh. Mutta on kuitenkin vieläkin isompi syy miksi laiskistun asioiden kanssa. Lopetin ainoasta aktiivisesta roolipelistä, missä olen ollut jo yli 3 vuotta. Hyvä minä. Enkä pääse takasin ennen syksyä. Siellä kun yleensä pyörin 24/7, oli se kanssa aika iso inspan lähde. En miä nyt tee muuta kun luen mangaa ja satunnaisesti tsekkailen jotain gallerioita.

Tulis ees hyvät ilmat :( on jo yli viikonpäivät ollu pääasiassa harmaata. Haluan ne helteet takasin, että pääsee luontoon tuhertamaan harakanvarpaita. Jos saan edes rauhaa kun naapurustoon on tullu triplasti enemmän kakaroita.... Mutta pakko sitä on edes yrittää, kun muuttokin odottaa syksyllä mitä todennäköisimmin. Pitää ehtiä touhuamaan kynien kanssa tässä kivassa ympäristössä. <3

Hurjaa kuinka kesäloma tekee veteläksi.

Oikeesti. En saa yhtään mitään järkevää tehdyksi. Pyörin vaan päättömästi sivustoilla. Turhauttavaa. On ihan hirveesti tekemistä, sivujen muutto, paljon piirrettävää sekä kaikki coneihin liittyvät asiat + miljoona muuta asiaa. Tulen hulluksi kun ajatuksia on liikaa. En pysty keskittymään yhteen asiaan kun muut puskee päälle. Niin se kesä menee hukkaan. Pitäs varmaan tunkasta tännekin pari kuvaa tosta toisesta seinämaalauksesta, muttei oikeen jaksa. Niin pieni operaatiokin vie hirveesti voimia. Asiaa vaikeuttaa se, että olen lopettamassa sieltä ainoasta sosiaalisesta lähteestä, Colordogs roolipelistä. No tosin tällä hetkellä vain kesäksi, mutta silti. Mitä minä sitte teen? Kökötän puolikuoliaana penkinpohjalla XD Olis edes nätimpi ja lämpimämpi ilma ulkona, että sinne pääsis riehumaan.

Voittaispa sitä lotossa. Ois niin hirveesti ostettavaa, muttei rahaa siihen. Vanhemmat varmaan saa pskahalvauksen ku tajuaa mitä olen suunnitelemassa. Kunnon muodonmuutosta ulkonöän suhteen. Hyvällä tuurilla saan muutettua itteni heinäkuun lopuksi, sillon kun on isovanhempien 80 vuotis synttärit. Saa varmaan sydärin ku joku emo kakara tulee sinne angstinaamalla. Heh. Huomenna pitäs mennä silmäasemalle hakemaan piilari starttipakettia. Toivottavasti saan vanhemmilta rahat siihen. Ja toivottavasti silmät tottuu niihin piilareihin, koska ne on aikas pakolliset sitten animeconissa, kun on cossiasussa maski. Muutenkin olen hirveen ilonen, että on ees jonkinlaiset mahkut päästä rilleistä eroon. Ne kun on jo vähän jälkeenjääneet, näytän pässiltä niitten kanssa. Sais edes uudet, ellei piilarit toimi.

Emmä tiiä oliko mulla vielä jotain mielessä. Kun ei saa selvää niitten muiden alta. Pakko saada joku pakkomielle piirtämiseen ja päivittämiseen, niin johan edes jonkinverran hiljenisi! Taidanki pistää nyt sen seinän kuvan tähän, ihan ettei pelkkää tekstiä olis.

Ja ihan näin selvennykseksi, tämä tuli maantiedon luokan viereen. Se on tiedokas maapallo, heheh. Vitu näsäviisas XD Kuva ei oo kovin hyvälaatunen...hnn.

Ärrin purrin angstia

Arghhh. Nyt kismittää!

Mulla on ihan kauhea inspikato menossa, että ihan angstia aiheuttaa. Ja kun olen tällänen itsekeskenen pälli niin syykin on ihan sanonko mistä. Saan nykyään (tai ainakin siltä tuntuu) todella huonosti palautetta kuvistani. Mä olen hirveä narkomaani palautetta kohtaan. Se pitää intoa pystyssä ja kaikkihan me tykkäämme kun inspaa. Rupean evottamaan kun kuvat menee sokeille näytille. Se tarkoittaa vaan sitä, ettei kuvani aiheuta mitään tuntemuksia ihmisissä, nei merkitse kellekkään mitään. Ovat kun roskaa. Vähemmästäki sitä tekee mieli heittää hanskat lokeroon. Ähh. Asiaa pahentaa se ettei oikeesti kukaan ymmärrä. Sanotaan että elä ota ittees, sähän piirrät omaksi iloksesi. Ja peet. Jos mä piirtäisin vaan itelleni, en julkaisi kuviani missään. Olen hirveän kunnianhimoinen ja koska olen jonkinasteinen perfektionistikin niin eihän keskitason taiteilijan titteli todellakaan kelpaa meikäläiselle. Siis jokainenhan jo varmaan tässä vaiheessa tajuaa, että isoin vika on itessä. Niinhän se on mutta ei se palaute olisi pahasta. Kuten monissa lapsenkasvatus ohjelmissakin sanotaan, että lapsi oppii ja tekee kun sitä kannustetaan (lapsihan minäkin olen). Ei sitä jaksa tehä elämässä mitään jos sinua ei huomioida asioissa, joita kohtaan sinulla itsellä on intohimoa ja mistä oikeasti nauttii ja olet hyvä, tai ainakin luulet olevasi. Ja sitten epäonnistumisia vaan korostetaan.

Vähän kuitenki muutakin asiaa lisään. Mihinkäs muuhun kun seinämaalaukseen liittyen, tämän hetkisen elämäni suurimpaan kohokohtaan. Surullistä, tiedän. No siis on enää..hmm..4 päivää aikaa tehdä sitä seinää. En ole edes pohjaväriä saanut. Heh heh. Sen siitä saa kun laiskistuu ja kärsivällisyys pitempään puurtamiseen sen kautta vähenee. En jaksa enää kun vetää VAJAAN TUNNIN pituista päivää. Menee hermot ja energia, kun samanlaista liikettä tekee kauan. Sei aktivoi aivoja ollenkaan. Ja ainoa tapa miten meikäläisen mielenkiinnon saa pidettyä on yksityiskohdat; tottakai rupesin tekemään mahdollisimman yksinkertaista maalausta. Ei mitään yksityiskohtia, pelkkiä isoja värialueita. Tylsää. Olen tylsä.

Valmis!

Hohoo, mä sain sen seinän jo valmiiksi :D Ja vielä 1½ viikkoa työaikaa jäljellää..ehtii tehä toisenki!

Mua vieläki huvittaa kaikki kommentit mitä on tullu XD Tytöt tuntu saavan alemmuuskomplekseja äänensävyn perusteella, kun sanottiin sellasta kun "Onpas söpö", "osaisimpa mäki piirtää noi" ja "No nyt mäki haluun piirtää!". Jätkiltä taasen tuli tunnetusti ristiriitasta palautetta. Ykskin huusi ekaks mulle että "Sika siisti!", mutta sitten kun se meni luokkaan, niin kuulin sen huutavan kavereilleen "Vähän toi mato on sika siisti"... mato? XD Ihan lisko se on. Joten onko se sitten kohteliaisuus vai ei. Heh. Ja toki muunkinlaista tuli. Vaikee oli pitää naama pokerina, ku kuunteli niitten juttuja. Vaikee sillo o keskittyä. Saa muutenki paineita, ku kymmenet silmäparit tuijottaa selän takana herkeemättä kaikkia mun liikkeitä.... hui!

Tässä on eka seinä valmiina!:

Tuijotuksen kohde.

Ei helvetti mua huvittaa tää työ ihan sairaasti, samalla kans ketuttaa. En ole vuoteen ollut missään kouluyhteisössä ja nyt mut tungettiin miltei pakosta sinne. En kaivannu nälväilyä, alentavia katseita tai paskaa kouluruokaa. Plääh, miten te peruskoululaiset kestätte toisianne. XD

Siis mulla alko toi seinämaalaus hommeli varsinaisesti tänään. Ihan jees hommaa, varsinki ku oppilaat on tunneilla. Mutta kun mun pitäs olla virallisesti sellasset 8 tuntia päivässä vääntämässä sitä, mutta miten sekin ois tarkotus tehä! Tänään tein 4 tuntia ja sain sen miltei valmiiksi. Ja tätä tehään 3 viikkoa...laskekaa siitä. Kohtalotoverin mukaan voin pitää "luovia taukoja". Haha, jos niitä tauoksi voi sitten sanoa. Noh, olihan se ihan kiva kun ihmisiä kiinnosti mitä siinä väännän ja pääasiassa sain aika positiivisia huomautuksia. Mutta tapani mukaan kuitenkin munasin koko homman ihan alusta asti. Värien sekottaminen oli tuskaa, kun ei niistä ihme halpislitkuista saanut limenvihreetä, tuli jotain oksettavaa oliivinvihreetä. Ja muutenki kokonaisuudessaan siitä tuli liian pieni. Minä tyhmä kun en luonnostellut aluksi. Tosin, maikat sano, että jos ehtii niin toisenkin saa tehä. Kaipa minä joudun. Tai sitten piilokettuilen aikataulutukselle ja teen vaan sen pari tuntia päivässä. Eihän meitä muutenkaan valvota tai mitään. Tai karkaan vieressä oleviin kauppoihin. Sanon, että maaleja olin tsekkaamassa. Ja sitäpaitsi, me taiteilijathan ollaan vapaita sieluja ja tehdään asiat omalla painolla, niin ketä se haittaa jos minä teen vaan puolikkaita päiviä. Pääasiahan on että seinä valmistuu. Siitä tulikin mieleen, että varsinaisessa pimeässä pölyisessä sivukujassa sitä joutuu tekemään. Ja sattui just siinä kohassa olemaan joku kämänen seinään ruuvattu tuoli, että sen ja lattioiden suojaaminen on tehty OIKEIN haasteelliseksi. Luojan kiitos vahtimestari on varsinainen vitsiniekka, niin ei kuule saarnaa sähläilystä.

Ja saihan tästä opetuksenkin. En enää ikinä mene vapaaehtoisesti tekemään töitä, tai edes astu sisään kouluun, missä on teini-ikäisiä. Voi kuinka kaipaan takaisin ihanaan aikuisten valloittamaan, pieneen ammattikouluuni

M-mahtavaa!

Hohiahaha. Ei voi olla nauramatta.

No siis, nyt loppui se vähäinenkin koulustressi \o/ ja se korvataan työstressillä XD Eli siis meikäläisellä alkoi tuo työssäoppiminen. Pitää siis suunnitella seinämaalaus. Noh.. minä en tietenkään ole edes alotellu luonnosten tekemistä ja ne pitää olla maanantaiksi valmiita. Huokaus. Tässä on niin monta rautaa kuumana että ihan pelottaa. Mutta varasin eilen liput ja majotuspaikan Desuconiin! Onko vähän mahtava fiilis kun nyt se on sitten varmistettu! :D Emmä jaksa kesään asti odottaa. Ja sekin pistää naaman virneelle, kun sain uuden hianon kampauksen. En ole koskaan ennen värjänny päätä ja nyt oikeen punasella miltei shokkivärillä menin sitten sotkemaan. Olenko vähän ylpeä itestäni, koska jotain pari vuotta sitten sanoin kivenkovaa, etten tulisi koskaan värjäämään hiuksiani. Niin niin, tuli sekin sanonta sitten vahvistettua, ettei saa koskaan sanoa ei koskaan.

Mutta kyllä sitä pettymystäkin on. Tajusin juuri äsken että koko tämä viikko meni hukkaan. Meillä kun oli tämä viikko projektiviikkoa, jossa tehtiin ympäristötaidetta. Me 4 hengen ryhmässä tehtiin sellanen ihme elukka kanaverkosta ja liisteröidyistä sanomalehdistä ja lehdistä. Ja nyt ulkona sataa; me jätettiin teos ulos. Ei oo varmaan muuta kun verkko jäljellä. Ei sillä että se olisi niin hieno ollut, että sen tuhoutuminen hirveästi haittaisi XD

Mut onse kivaa kun näkee vanhoja luokkakavereita. Tosin tämä ketä nyt olen näkemässä ei kummempi ystävä ole, enemmänkin takiainen. Se meidän työssäoppiminen on siis tämän kyseisen henkilön koulussa. Se hyvä puoli näkemisessä on, että pääsen lesoamaan, kuinka olen vuoden aikana muuttunut ja että pärjään ilman hänen seuraansa, varsinkin kun hän itse ei ole muuttunut sitten ollenkaan. Saas nähä miten menee, joudunko kesäksi häntä sitten taas talikolla irrottelemaan perslihasta. Ja nyt kun päästiin riesoihin, niin tossa tiistainan äitini sanoi, että heittää isän pihalle. Voi luoja kuinka onnellinen olen jos näin tapahtuu! Se mies osaa ärsyttää mut kunnon aggression ja väkivaltaisuuden partaalle.

Liikaa ajatuksia.

Huoh! Siinä kiteytettynä tämän hetkinen tilanne.

Joosiis asiahan on näin, että multa varsinainen koulu loppu JEE! Tän viikon piti olla ah ideointi lomaa enskuun työssäoppimiseen (tehään läheiseen koulukeskukseen seinämaalauksia) mutta helvetin ison rahapulan takia päädyin töihin täksi viikoksi. Täällä koululla on kolmipäiväset pääsykokeet johon tarvittiin valvojia 8 euron tuntipalkalla. Helvetin hyvä palkka 7½ tunnin istumisesta. Nyt on jo 2 päivää takana. Onse ihan jees hommaa, vaikka imaseekin voimia, varsinki ku pitää olla jotain vartti ylimäärästä kun tyypit piirtää nii hitaasti. Eli vasta 17.00 himassa. Ja koululle menin 8.00. Laskekaa siitä. Ja tänään tajusin että ei peekele, perjantaina on vappu! Luulin että saisin sen yhen päivän olla rauhassa = ei perhettä himassa, mutta ei. Ynhh. Mutta ainakin rahaa tulloo ihan kivasti. Onhan tässä sille paljon tarvetta, kun enskesänä cossaamiseen tarvin asun ja kaikki siihen liittyvät sälät + kaikki conikiertely. Niin ja nää perustarpeet. Ja ne plus sitten nämä hirveet häslingit nii vähemmästäki on ihan kun elävä kuollut. Varsinki netissä.

Niinja mun äiti just sano että mä olen hyvin sähköinen ihminen. Miksi? Mulla meni viime vkloppuna kännykkä peeksi, pimeni ihan kokonaan. Tänään mp3 teki samoin, mutta toipui kun pisti johdon jatkeeksi. Ja vedenkeitin rupesi hidastelemaan.. ja ainiin, kone ei meinannu päälle mennä, vaikka siinä mitään uutta olekkaan. Toisin sanoen väittävät että minä nämä elektroniikan sekoilut aiheutan. Eli älkää tulko lähelle ellette halua kypsentää sisuskalujanne :D Jos maailma pimenee nii tiietään kuka on syyllinen.