Hnnn... Tämän tulevan kirjotuksen voi tiivistää harvinaisen hyvin yhteen lauseeseen; laiskuus. Tää on ihan sairasta, vituttavaa ja sanoinkuvaamattoman ärsyttävää tää mut elämä nykyään. Miksi mä vaivaudun nousemaan sängystä aamulla on täysi mysteeri.
Olen työtön, koulu ei odota syksyllä, en ole ilmottautunu työkkäriin, en mene ulos kuin harvoin, en tee mitään muuta kun istun koneella, lagaan, ehkä kerran kaks päivässä käyn raahautumassa syömään ja nukun. En mitään muuta tee. Nyt jos koskaan voin sanoa että olen totaalisen nolife. Aivoni on vaipunu syväkoomaan, etten edes jaksa vaivautua tekemään asioille mitään, mä en tee _yhtään_mitään. Olen luovuttanu, mikään ei maistu miltään. Lagaan vaan päivät. Yksin. Ja kuuntelen kuinka muilla on sitä elämää. Kadehdin. Vittuilen. Masennun. Ja päästään takaisin siihen luovuttamiseen. Se vähänen into mikä saattaa syttyä kuolee aina alkumetreille. Tätä se kesä on.
Parhaillaan kuolen vitutukseen. Hyvin ankaraan sellaseen. Työ, kaiken pahan alku. Joo, mut piti selviytyä tältä koomalta kesätyön turvin, mutta vittuako sekään onnistui, ei tietenkään kun mä olen kyseessä. Peruuttivat mokomat koko homman. Piti olla se haastattelu mutta ei sitä tullu, sanovat että hei ei me vielä otetakkaan työntekijöitä vaan vasta Heinäkuussa. Soitellaan sitten Kesäkuun lopussa. Joo ei oo soittaneet. Tuskin soittavatkaan. Eli ei duunia mulle. Koskaan. Ikinä. Enkä tosiaan oo siellä työkkärissä käyny vaik on pitäny, en jaksa vaivautua. Vaikka tästä on vaan hallaa, mutta en jaksa välittää, laiskottaa. Ois ollu se 99% varma hautausmaanduuni, mutta minä "ajattelempa positiivisesti näin kerrankin" taudin saaneena hylkäsin tarjouksen koska kuvittelin ettei tällä kertaa tavanomainen epäonneni puukottaisi selkääni ja pilaisi ensimmäistä työnsaantikokemustani. Ois alkanu tällä viikolla, jos en olisi hyväuskoinen idiootti. Nyt sit kai pitäis rueta uudestaan ettimään koska luottamus meni siihen soittoon täysin. Vittu. Kyrsiinnyn heti ku menen molin sivuille ja luen että aktiivisuus on tärkeää ja pitäisi heti toimia eikä lomailla. Haistakaa. Ei motivoi tollanen yhtään. Ahistaa ajatus jostain työn metästämisestä uudestaan. Hnnn.. mitä tässä osaa tehä. Mä en jaksa tehdä yksinkertasintakaan asiaa. Mitä tässä oikeesti pitäs tehä että virkoaisin, kun en ite jaksa tehä sen eteen mitään. Vittu mikä noidankehä. Puukotan itteäni jalkaan ihan tietoisesti tässä mutten yritä lopettaa. Ja silti valitan siitä. Jes.
Mun elämässä ei ole yhtään mitään sisältöä parhaillaan ja vähän sellanen fiilis ettei tää tästä oikeesti tuu muuttuun vähään aikaan.. tai vähä pidempään. Tää tekemättömyys syö mua mutta ajatus siitä että pitäisi tehä jotain syö mua enemmän. Eli häviän jokatapauksessa. Eikä tässä oo pahemmin seuraakaan, mikä veis tän ajattelutavan pois ja sais muhun ees jotain elämää. Ei tietenkään. Mun elämässä toimi mikään, kaikki menee päin persettä ennekun ne ehtii tapahtuakkaan. Ääh. Pidä mieli positiivisena jankutus kuullostaa mun korvissa vaan vittuilulta ja se vaan oikeesti tuntuu pahentavan asiaa. Jos ajattelen että hyvin tässä käy, niin sitten kun ei käy niin, pettymys on kahta pahempi. Ja se pettymys nyt on sattunu tulee aina joka tapauksessa. Niin miksei sitten suoraan vedä itseään negatiiviseksi niin eipähän tarvi kärsiä joka kerta niin pahasti. Vaikka kärsii sitä silti.
Emmä tiedä, miksi edes vaivauduin kirjottamaan jotan tällästä roskaa tänne. Tää on taas tää vituttava kausi kun kaikki vaan vituttaa. Niitä parempia päiviä odotellessa...
tiistai 28. kesäkuuta 2011
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Freedomm yeaah
Mohohoo, mä tänään vihdoin ja viimein valmistuin koulusta, ah! Nyt sitä on Kuva-artesaani... pelottavaa että nyt voi sanoo et mulla on joku ammattinimike. Hurjaa. Viimeinki se hirveä stressi on ohi ja ei tarvi enää vähään aikaan ajatella ja vääntää pakkopullana tehtäviä. Valtava helpotus, vaikka tuskin se stressi tästä täysin minnekkään katoaa, se nyt ois ihan mahdottomuus. Hyvällä mielellä kyllä olen, on tullu kivasti onnentoivotuksia, saanu paljon rahallista tukea ja kaikkea kivaa muutenki <3 Ainoo mikä vie mielialaa alaspäin on tuleva lauantai, pitää mennä isälle muutamaks tunniks ainaki. En taho, mutta ku on niin järkyttävä painostus enkä osaa koskaan kieltäytyä mistään/pahoittaa kenenkään mieltä niin pakko sitä on uhrautua niiks tunneiks. Ehkä sitä pitää vaan asennoitua niin ettei se mikään maailmanloppu ole, jos sitä vaik yrittäis olla normaalina sen seurassa. On se perseestä olla lellikkilapsi, kaikkien muiden kohalla saa kyllä mennä suhteet päin persettä, ngh.
Ehdin kuolla jo tohon työtä koskevaan stressiin tossa viikko sitten. Ne sanoivat soittavansa infoista sillä viikolla ja kun ei soittoa kuulunu niin tottakai sitä iski pelko, että saiko sitä sittenkää töitä. Eikä asiaa helpota se kun äiti tuppaa aina myrkyttämään mun mieltä satunnaisilla epäilyillä. Mutta otin sitten yhteyttä ite ja toki se siitä sit helpottu, eilen sain soittoa et pitäs ensviikon torstaina mennä viel toiseen työhaastatteluun ja sopimusten kirjottamiseen. Fuck. Ja työt sit alkais 12.6, eli sunnuntaina... kuhan ei työvuorot sit mee päin sanonko mitä koska mähän meen coneihin vaikka saisin potkut sen takia. Varmasti ne nyt mulle pari vapaapäivää antaa....toivottavasti. Sain tietää lopulta kans sen missä firmassa sitä työtä oikeesti tekee (välitysfirman kautta siis sain tän paikan) ja luojankiitos se sijaitsee tosi lähellä, lähempänä ku toi koulu niin ei tuota nii hirveitä vaikeuksia päästä sinne. Kyrsii vaan kyllä ihan tuhottomasti ne aamuvuorot, hyi helevetti pitäs muka jaksaa herätä jossain 5 aikaa aamulla......hyvästi vapaus, hyvästi lahnaus..sitä ku herää yleensä vasta ilta kymmenen aikaan.
Oispa etukäteen tienny, että saa näinkin antoisasti valmistujaisrahaa. Sain tossa viikko sitten ilmotuksen, että olis toinenki paikka minne oisin päässy kesätöihin, hautausmaalle duuniin heinäkuuks. Tottakai siitä piti kieltäytyä kun on tää toinen...mutta nyt jälkeenpäin ajateltuna ottaa päähän. Jos oisin menny sinne tän koko kesän kestävän sijaan oisin saanu ensinnäki oikeesti kesäloman ja ihan hyvin sillä tonnilla ois selvinny ku lisätään nää valmistujaisrahat... mut eipähän voi mitään. Saan nyt ainaki sitte oikeesti säästöön rahaa siitä palkasta. Voi huoletta pistää rahat muuhunki kun coneihin ja cosseihin.
Ei täs nyt muuta, kuhan teki mieli avautua XD

maanantai 23. toukokuuta 2011
OH SHIIIT
Mitä mä menin tekemään, ohnoesss. Joo, mä en kyenny enää pidättelemään itteäni ja päätin lopettaa tän sekasoppa blogin sekasoppaistamisen, eli tein itelleni cosplay blogin, yay!
http://morethanplay.blogspot.com/
Kyllä mä tännekin vielä kirjotan, mutta en mitään cossaamiseen tms. liittyvää, ne menee nyt tonne. Hus hus jos ei mun random pölinäni nolifeydestä kiinnosta vaan tahtoo jotain tiiviimpää tavaraa.

tiistai 17. toukokuuta 2011
You don't need pants for the victory dance
Mohohoo. Meinasin vähän lykätä tätä kirjottamista myöhempään, koska tänään tässä parin tunnin päästä lähen Biffen kanssa Helsinkii pyörimään kirppareilla cosseja varten ja tekemässä pari näyttelykierrostehtävää, siinä samalla oli tarkotus tehä pienonen photoshootti.. mutta mun silmät kärsii allergiasta(?) niin en mää mitään piilareita uskalla laittaa. Joten se siitä shootista, minkä takia siis kirjottamista olisin viivyttäny.
Jepajeee, en ees muista mitä on tapahtunu ton viime kirjotuksen jälkeen, mutta tosi paljon helvetin hienoo ja helvetin paskaa asiaa siihen on ainaki mahtunu. Tosiaan, sain tossa viikko sitten tietää että sain yhteiskunta, työ ja yrityselämäkurssista hylätyn. Ensimmäinen hylättyni koskaan ikinä, pikkasen kyrsi siinä vaiheessa. Mutta sain mahdollisuuden saada siitä vielä hyväksytyn merkinnän jos teen kaikki tekemättä jääneet tehtävät tän viikon maanantaihin mennessä. Ja mä tein, mutta en oo vielä saanu tietoo menikö vieläkään läpi. We'll see. Muutenki ois yhtä ja toista koulujuttua tekemättä, mut jotenki vaikee taas keskittyy...vähän pakko ku sitä valmistuu parin viikon päästä hehe.
Mutta se toodella, tooodella hyvä asia mikä tapahtu on ET MÄ SAIN TÖITÄ WHUU! \o/ Perjantaina pistin mol.fi kautta hakemuksen Unilfex nimiseen henkilöstövuokrausfirmaan, joka haki työntekijöitä puutarhahommiin. No pari tuntia sen hakemuksen lähettämisen jälkeen sain soiton et mut kutsuttiin työhaastatteluun, mikä oli eilen. Kuten arvata saattaa, ne anto suoraan mulle sen työpaikan ja nyt odottelen soittoa missä ne kertoo ajankohasta, millon on tohon tarvittava viikon pitunen koulutus.. Todennäkösesti se osuu just vikalle kouluviikolle, eli en pääse omiin päättäjäisjuhliin jos näin on.. koska tää työ on mulle ensisijaisesti tärkeämpi.
Mut ahhh, ei tarvi sit huolehtia rahasta vaikka vapauteni menetänkin. Tulee rankkaa.. mut nyt mä saan cossi ja con asiat hoidettua suuremmitta stressittä. Asiasta puheenollen kuvautimpa tässä huvikseni eilen parista cossistani pari keskeneräis randomkuvatusta.
Joo eli päätin vähän kierrättää viimevuoden Ichigo cossiani ja revin hihat irti.. ja teen siitä Hisagi cossin. Alunperin heitin idean menemään koska aioin käyttää ihan omia hiuksiani, mutta ne kun ei oo yhteistyöhaluiset oikeen mihinkään, niin peruukkiahan sitä tarvi. Sitten tajusin et toi mun puolvärjätty Ichigo peruukkihan käy myös tähän, kuhan värjään loppuun asti mustaksi. Vittu olen järkevä. Animeconiin tämä sitten tulossa, en tiiä miten mä toimin niiden kenkien kans, koska viimevuonna onnistuin rikkomaan ne ennen conipaikalle pääsyä ja sain traumat hädintuskin jalassa pysyvistä olkitossuista ja siitä massiivisesta nilkkasärystä mitä joutu sietämään. Kai ne jotenki saa korjattua vielä...I hope.
Sitten on tämä vielä keskeneräinen Oki. Kuukaus aikaa tehä, yhyy jotenki ahistaa etten ehi saamaan. Tuosta nyt siis näkee mitä on tähän mennessä valmiina, tosiaan hihojen ja lahkeiden kuvoinnit puuttuu, samoin toi vyö ja propit (maski, koru ja miekka). Propit nyt on hyvässä mallissa ja saan ne suhteellisen nopeeseen valmiiks, eikä noihin ompeluksiinkaan kyllä kauaa mene. Lähinnä tässä viel hermostuttaa kenkien löytäminen ja peruukin värjäys/piikittämine. Koska Oki tulee Desun sunnuntaille, vähän kyllä mietityttää miten saan sen peruukin sinne ehjänä jos en pistä sitä heti päähäni, vaan jonnekki kassiin..uuh.
No mutta tänään sitten metästämään noita kenkiä ja paria muuta pikkutavaraa, että pääsis vähän etiäppäin. En siltikään osaa oikeen uskoa et kohta on taas Desucon.. <3

Hisagiii~

lauantai 14. toukokuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)