Herp a derp

Oho oho viime kirjotuksesta on taas "aikaa" ... ja mulla on oikeesti ollu ihan vitusti juttuja mistä olisin tahtonu avautua tänne kummalliseen paikkaan nimeltä blogi, mut en vaan oo saanu kirjotettua mitään. Eikä ihme, ku nyt kirjotettavaa tuntuu olevan tuskasen paljon ja voi vittu en pääse koulustakaa kohta pois ku evotan. Angst. Joku tekee mun lopputyö raportin jookooo.. anelen.

Nojoo mutta kun en vielä jaksa evottaa omasta elämästäni ja miten vituttavaa se just nyt on, keskityn taas vaiheetks tähän vähän mukavampaan puoleen kuin Cosplay (ku ei sille omaa blogia kehtaa tehä edelleenkää) ~

Itse asut ei oo hirveesti edenny, tai toi Oki on kyllä vaatepuolella aika pitkällä, noi hanskatsydeemit, paita ja housut on aika kondiksessa, viel pitäs liivi jaksaa tehä. Proppi puoli jumittaa kun tarvis lumivapaan takapihan et niitä voi jatkaa, kuin myös jonkinsortin motivaatiota läträtä kipsillä. Evotan sen maskin teossa, koska en oikeesti saa päähäni miten mun se pitäs tehä ettei se näytä kuin perseestä kaivetulta ja mulla ei oo varaa hirveesti tehä virheitä koska köyhä. Tänään sit saapu siihen peruukki, seki aika ufo juttu. Ebaystä siis hankin ja siellä lukee ettei koko "hattua" ole edes lähetetty. Se on NINJA peruukki. Ja mokoma piti noutaa postista kun siinä paketin sisällä oli liikaa ilmaa ettei mahtuis luukusta sisään. Kiva siinä sitten taas kiskoo äitiä hihasta et mennään hakemaan se, ku se aina inisee miten tuhlaan kaikki rahani tähän turhuuteen. Omatpa on rahani, tai siis kelalta ne tulee mut hiphei. Tää peruukki kyllä kaipaa ankaraa modaamiskättä, oi kiva pääsen piikittää pitkää peruukkia, vitun ihanaa *sarcasm*

Tänään kun lintasin koulusta (...) päätin pitää pienen testiphotoshootin kivalla koululta lainatulla järkkärillä, kohteena siis tuo Byakuran cossiin tarkotettu peruukki ja meikkauspuolta siinä samalla kokeilin. Huomasin, että vaikka kuinka kaunis, ihana, rakastettava, suloinen pieni palleroni onkaan, se ei pidä mun päästä. Ei yhtään. Se ei oikeen taho näyttää kovin järkevältä mun päässä, jotenki aina kun kuvan näppäs niin oi vittu sitä herp derp meininkä, kun näyttää että otsa ois valtava (perkeleen etuhiukset ku menee sellasseks kuvuks). Ja hyi meikit, tällässinä hetkinä kiroaa ettei oo perussuomalaisten tapaan kalpea kun pitää ekstra vaivaa laittaa ettei näyttäis vajokilta valkosen peruukin kanssa. Ärr. Nojoo. Ihan sama.

Hmmm, ei mulla taida muuta raportoitavaa harrastukseni puolesta olla tällä hetkellä sen enempää. Mut nyt pitäs varmaan rueta kirjottaa sitä vitun lopputyöraporttia ja muutakin kouluun liittyvää shaibaa, kuin myös kärsiä päivän paskahalvaukset kun tajuaa että hemmetti mulla on ensviikolla työhaastatteluuu.

Dis is mah happy face

Teki mieli kirjottaa ihan näin randomisti. On sen verta hyvä fiilis, että kerrankin kevyemmällä mielialalla tekis tekstiä. Pitäs vaan oikeesti rueta ottaa vaikka muistiinpanoja tai jotain kun mun muisti tuntuu tyhjenevän hemmetin nopeesti, mikä on aika raivostuttavaa.

Taas sitä nähtiin, että aina kun koen jonkun romahtamisen niin melkein heti sen jälkeen alkaa näkymään ne positiiviset puolet asioissa selvemmin. Kun pääsi tosta alkujärkytyksestä mitä isän karkaus aiheutti, niin on ruennu kunnolla näkemään hyviä puolia siinäkin asiassa. Hittovie mun elämästä tuli muuten vaan ihan vitun paljo miellyttävämpää vaikka taloudellinen puoli nyt silti kuseekin. Ei tarvi kestää sitä enää ollenkaan, oi vapautta. Ei tarvi enää yrittää sinnitellä, että kykenee vaivoin pitämään kasautunutta raivoa sisällään, ei tarvi kokea sitä hillintää ettei vaan pistäis paikkoja paskaksi. Näin on hyvä, saan enemmän mielenrauhaa. Oi autuatta.

Näin ylipäätään tää koko viikko on ollu tosi mukava. Alko lukkarillinen koulu viimein, maanantaina alko graaffinen suunnittelu minkä tavotteena on tehdä portfolio. Jee saa lagata koulun koneella 2 päivänä viikossa, aamusta iltapäivään. Ei siinä mitään muttakun suurinosa näin alusta on Photoshopin opettelua ja suatana mä osaan siitä jo kaiken oleellisen, pitää sit vaan lagata ja kuunnella ku se opettaa muita evoja.
Tiistaina mulla oli lopputyön välikritiikki ja en voi muuta sanoa että olen äärimmäisen hämmentyny ja ihan ilonenki koko hommasta, mikä on ihan tervetullutta kun tähän asti on ollu niin valtavat epäilykset koko duuneja kohtaan. 3 eri maikkaa siis tuli kritisoimaan mitä oon saanu aikaseks...tosin tässä tapauksessa siitä oli kritiikki kaukana, koska ei heiltä irronnu muuta kuin ylimaallisia kehuja ja puhetta siitä kuinka lahjakas olen ja kuinka uniikkia jälkeä teen ja jnejne. Enemmän mä ylpeilen sillä, että oikeesti osasin keskustella heidän kanssaan mun duuneista, silleen etten oo sormi suussa ja varo että mitähän tuli sanottua. MÄ OSASIN PUHUA NIISTÄ STN. Ja ymmärsin myös mitä he puhuivat niistä. Mutta siis lopputuloksena mun pitäs nyt tässä kuukauden aikana tehä vielä yks, pienenmpi aiheeseen liittyvä maalaus kun he (ja minäkin) kokivat sen aika tarpeelliseksi. Että näin. No Keskiviikkona sitten käytiin sit yhen maikkani kanssa kattomassa kellarista mulle sitä pohjaa ja myös kun multa jäi tokalta vuodelta törkeesti kuparia sinne niin että jos saisin sen myytyä joko oppilaille tai ite sille maikalle, joka tapauksessa saan sen kyllä varmasti myytyä, mufu <3. Siinä matkalla sitten tuo maikkaseni siinä taas kehui niitä mun tauluja ja kerto, että meni kehumaan niitä myös mun yhelle aikasemmalle maikalle, kuka on ainoo mulle parhaan arvosanan joka kurssiltaan antaneita.. Ja sille sit pitäs vielä näyttää. MEEP. Oikeesti, paineita. Ja helvetin hämmentävää yhtäkkiä uiskennella joissain kehuissa. Apua. Nojoo ehkä kynenen myöntämään, että kyllä multa niitä lahjoja löytyy, mutta muiden lahjakkaiden joukossa olen kyl aikas pohjalla/himmee luuseri. Et näin..jee.

Hyvä olo pysyny ihan kivasti yllä nyt ku viikonloppuki lähenee. Nyt kun koulusta rupesi puhumaan niin oon jo tässä jonki aikaa naureskellu sitä minkälaisten ihmisten kanssa siellä juttelen. Yleensä tuun parhaiten juttuun samanikästen/nuorempien kanssa, mut täällä tuntuu se menevän iha päälaelleen. Kaikista eniten juttelen meijän luokan/ryhmän vanhimman opiskelijan, Arjan kanssa, ikä jossain 50-60 välimaastossa. Ja oikeesti tuun juttuun sen kans tosi hyvin. Jotenki koomista. Mut niin, hän on kovin suorasananen ja kiivasluontonen ihminen, lähes mun täys vastakohta. Sit ne pari muuta keiden kanssa juttelen on sellassia about 25-30 vuotiaita. Ja minä epäkypsä tuskinaikunen, höhö. Mitään kunnon kavereita mulla ei sieltä ole, mut nämä ihmiset kummasti parantaa päivää kun päivää, ku saa jutella kaikkee jännää. Mutta se minkä huomasin, juuri nää ihmiset keiden kanssa kommunikoin, on sellassia ketkä tuli mun luokse jutteleen, oli niitä ketkä teki sen alotteen. Että siinäs se taas nähtiin. Mä oon sosiaalinen niin kauan, mun mun ei tarvi tehä alotetta. Oon pelkuri ja ujo jos mun pitää olla se kenen pitää lähtee kehittää jotain keskusteluu tms. Enkä yksinkertasesti osaa. Huoh.

Jootota, himputti kun ois jotenki kivempi taas jakaa näitä juttuja sarjakuvan muodossa mut asd oon saamatonn. No jos yrittäs enskerraks...yrittäs...tuskin tapahtuu..mut aina saa toivoa.