Hnnn... Tämän tulevan kirjotuksen voi tiivistää harvinaisen hyvin yhteen lauseeseen; laiskuus. Tää on ihan sairasta, vituttavaa ja sanoinkuvaamattoman ärsyttävää tää mut elämä nykyään. Miksi mä vaivaudun nousemaan sängystä aamulla on täysi mysteeri.
Olen työtön, koulu ei odota syksyllä, en ole ilmottautunu työkkäriin, en mene ulos kuin harvoin, en tee mitään muuta kun istun koneella, lagaan, ehkä kerran kaks päivässä käyn raahautumassa syömään ja nukun. En mitään muuta tee. Nyt jos koskaan voin sanoa että olen totaalisen nolife. Aivoni on vaipunu syväkoomaan, etten edes jaksa vaivautua tekemään asioille mitään, mä en tee _yhtään_mitään. Olen luovuttanu, mikään ei maistu miltään. Lagaan vaan päivät. Yksin. Ja kuuntelen kuinka muilla on sitä elämää. Kadehdin. Vittuilen. Masennun. Ja päästään takaisin siihen luovuttamiseen. Se vähänen into mikä saattaa syttyä kuolee aina alkumetreille. Tätä se kesä on.
Parhaillaan kuolen vitutukseen. Hyvin ankaraan sellaseen. Työ, kaiken pahan alku. Joo, mut piti selviytyä tältä koomalta kesätyön turvin, mutta vittuako sekään onnistui, ei tietenkään kun mä olen kyseessä. Peruuttivat mokomat koko homman. Piti olla se haastattelu mutta ei sitä tullu, sanovat että hei ei me vielä otetakkaan työntekijöitä vaan vasta Heinäkuussa. Soitellaan sitten Kesäkuun lopussa. Joo ei oo soittaneet. Tuskin soittavatkaan. Eli ei duunia mulle. Koskaan. Ikinä. Enkä tosiaan oo siellä työkkärissä käyny vaik on pitäny, en jaksa vaivautua. Vaikka tästä on vaan hallaa, mutta en jaksa välittää, laiskottaa. Ois ollu se 99% varma hautausmaanduuni, mutta minä "ajattelempa positiivisesti näin kerrankin" taudin saaneena hylkäsin tarjouksen koska kuvittelin ettei tällä kertaa tavanomainen epäonneni puukottaisi selkääni ja pilaisi ensimmäistä työnsaantikokemustani. Ois alkanu tällä viikolla, jos en olisi hyväuskoinen idiootti. Nyt sit kai pitäis rueta uudestaan ettimään koska luottamus meni siihen soittoon täysin. Vittu. Kyrsiinnyn heti ku menen molin sivuille ja luen että aktiivisuus on tärkeää ja pitäisi heti toimia eikä lomailla. Haistakaa. Ei motivoi tollanen yhtään. Ahistaa ajatus jostain työn metästämisestä uudestaan. Hnnn.. mitä tässä osaa tehä. Mä en jaksa tehdä yksinkertasintakaan asiaa. Mitä tässä oikeesti pitäs tehä että virkoaisin, kun en ite jaksa tehä sen eteen mitään. Vittu mikä noidankehä. Puukotan itteäni jalkaan ihan tietoisesti tässä mutten yritä lopettaa. Ja silti valitan siitä. Jes.
Mun elämässä ei ole yhtään mitään sisältöä parhaillaan ja vähän sellanen fiilis ettei tää tästä oikeesti tuu muuttuun vähään aikaan.. tai vähä pidempään. Tää tekemättömyys syö mua mutta ajatus siitä että pitäisi tehä jotain syö mua enemmän. Eli häviän jokatapauksessa. Eikä tässä oo pahemmin seuraakaan, mikä veis tän ajattelutavan pois ja sais muhun ees jotain elämää. Ei tietenkään. Mun elämässä toimi mikään, kaikki menee päin persettä ennekun ne ehtii tapahtuakkaan. Ääh. Pidä mieli positiivisena jankutus kuullostaa mun korvissa vaan vittuilulta ja se vaan oikeesti tuntuu pahentavan asiaa. Jos ajattelen että hyvin tässä käy, niin sitten kun ei käy niin, pettymys on kahta pahempi. Ja se pettymys nyt on sattunu tulee aina joka tapauksessa. Niin miksei sitten suoraan vedä itseään negatiiviseksi niin eipähän tarvi kärsiä joka kerta niin pahasti. Vaikka kärsii sitä silti.
Emmä tiedä, miksi edes vaivauduin kirjottamaan jotan tällästä roskaa tänne. Tää on taas tää vituttava kausi kun kaikki vaan vituttaa. Niitä parempia päiviä odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti