Taas näitä hetkiä. Hetkiä millon vois vaan upota suohon, kadota maailmasta jonnekki kuoppaan mistä kukaan ei mua löytäs. Vihaan tätä, varsinki ku se on aika mahotonta. No mutta siis mua vituttaa, masentaa ja kaikkea muuta yhtäaikaa ja eikä mitenkää vähää määrää. Ei tässä mitään uutta ole ja kaikillahan on aina niitä huonompia päiviä. Mut omalla kohdalla ne vaan tuntuu niin.. rampauttavilta ja ikuisilta, vaikka aina on tullu niitä parempia päiviä vähän ajan päästä. Olen kyllä kiitollinen että tää tunne on harvinaisempi mitä se oli about 2-3 vuotta sitte, sillon se oli tyyliin kerran viikossa. Masennuspuuskat on siis tässä vuosien aikana lieventyny ja vähentyny, mutta niin kyllä nää paremmatki päivät. Onse vittumaista et miten ihmisen muisti toimii, että hyvät muistot ja hetket ei pysy mielessä yhtä tiukkaan mitä huonot.
Mua vaan siis nyt taas ahistaa ihan mielettömästi. Ajattelee että miksi mä teen tätä, miksi edes vaivautua tekemää enää yhtää mitää ku ei siitä tunnu saavan oikeesti mitään irti, minä ite tai kukaa muukaa. Olo on hyödytön, täys saamaton paska, vitun yksinäinen. Vituttaa olla keskinkertaine tai alempi ihan kaikessa mitä tekee. Mä en oo oikeesti hyvä missää, maksimissaa vähän keskivertoo parempaa, tosi vähän. Oon kai näitä ihmisiä, että vaikka kuinka yritän saada mainetta ja kunniaa, menestyä elämässä jollain tapaa, en sitä tavota vaikka miten päin yrittäisin. Mun motivaatio kaikkeen on laskenu ihan saatanasti ku ei niistä saa oikee mitää muuta irti ku masennusta ja muuta paskaa. Ja just näinä hetkinä mulla ei oo ketää kuka edes piristäis mua.... ja nyt vituttaa angstata tällai, ku tiedän ettei tällänen oikeesti ketään kiinnosta. Jotain teiniangstia jess. Tätäki kirjottaessa tulee vähän tunne että miksi vaivautua ...
Kumma kyllä, vaikka olo on taas niin surkea kun vaan voi olla, samaan aikaan on jotenki ihan helvetin sekava olo, sillai jännästi. Ku oisin oikeesti lopultaki seonnu. Tunteet heittelee ihan vitusti, oon aina ihmetelly miten kukaan vois itkee ja nauraa samaan aikaan mutta nyt on se ite tullu koettua. Voin nauraa itteni kipeeks samaan aikaa ku angstin surkeeta elämääni ja sinnitellä suurta halua hakata päätä pöytään. Örrrrr..
Miksei vois olla mahollista vaan ... kadota. Ettei tarvis tehä yhtään mitään, olla vaan tai tehdä asioita mitä haluaa, millon haluaa, miten haluaa. Ei minkäänlaisia velvollisuuksia mihinkää. Elää just sellassena ku on, laiskana paskana kenen tekemisillä ei oo mitään merkitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti