Tänään tulee väääähän tekstiä koska en mä mitenkään osaa rauhottua niinkään et osaisin oikeesti kirjottaa jotain syvällistä shaibaa. Joo mut ah, tänään näin mun ylä-aste aikasta kaveria, viime kerrasta onki sellanen pikkasen päälle 2 vuotta. Vähän jännitti, et hitto tuunkohan mä enää sen kans toimeen niin hyvin mitä sillon. Mutta turhaan jännitin, ei tuntunu yhtään siltä et ois niin pitkä aika, oikeestaan ihanku ei ois ollu minkäänlaista aikaväliä. Yhtä hyvin pelas ku ennenki ja oli ihan tajuttoman hauskaa, harmi vaan et mokoma karkas leffaan niin ei voitu pidempään pyöriä. Jokseenkin ihanan...nostalgista oli puhuu kaikesta mitä on tapahtunu 2 vuoden aikana ja muutakin. Sama ihana ihminen se on, muuttunu ollenkaa. Oikeestaan se miks kesti näinki kauan taas tavata johtuni siitä, et se oli häippässy vaihto-oppilaaks tossa välillä. Mut en kerralla ei tasan mennä minneen tuomiokirkon portaille(olihan se tuomiokirkko..vittuako muistan) istumaan ku siellä pyöri turisteja kameroidensa kanssa. Ja kylmä, brrr. Ois kiva jos nyt ei taas kestäis ikuisuutta et näkis taas. Purr. (Mistä tietää et on vielä samalla aaltopituudella; se läppäs mua ku näki keltasen auton). Niinja jooo, levottomuus pahenee ku huomenna on se työhaastattelu, taas meen läpi tän himmeen tunneskaalan stressaantuneesta paniikkiseen ja itsevarmaan. WAAAH. Tahon sen duunin.
Mut joo, asiaan. En kirjota tästä ny pahemmin ihan siksi, koska vittuako tiiän millon oon ollu tyytyväisimmilläni. Tyytyväinen on eri asia, mut et kaikista selviten. Öö? No ehkä joskus sillon naperona, ku koulu ei ollu viel alkanu. Mul on ollu hyvä lapsuus ja sillon ei huonoja päiviä ollu nimeksikää. Toki nykyäänki sit on näit satunnaisia hetkiä ja päiviä, millon tuntee olonsa verrattaen kevyeks ja tyytyväiseks (hehe niinku tänää, hehkutan mutku <3).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti